Perjantaiaamu, kahvikupin äärellä vähän googlettelua sekä kartan tutkimista ja päivän suunnitelma on valmis. Vapaapäivän reissut ovat niin parhautta! Yksi keväinen perjantai-iltapäivä kului Azraqissa (+ matkalla sinne ja takaisin).
Internetistä tietoa hakemalla löysin Azraqin, noin 100 km Ammanista itään sijaisevan kaupungin. Azraq eli se sinen, on saanut nimensä aavikon keitaasta, jonka ympärille kaupunki on aikoinaan rakentunut. Kosteikko on kautta aikojen ollut levähdyspaikka niin ihmisille, kuin lukuisille muuttolinnuillekin Euroopan ja Afrikan välillä. Valitettavasti keidas on enää vain varjo menneestä. Ammanin väestön lisääntyessä vettä on pumpattu Azraqista aivan liikaa. 1970-luvulta asti kosteikkoa on yritetty pelastaa, mutta vuonna 1992 lähde kuivui kokonaan.
Kuivunut aavikkokeidas kuulosti mielenkiintoiselta tutustumiskohteelta. Lisäksi Azraqissa oli löytämieni tietojen mukaan linna. Ja linnathan kiinnostavat aina!
Matka taittui Zarqan kautta Irakiin johtavaa tietä pitkin. Koska tie kulkee Jordanian pohjoisosassa, suhteellisen läheltä Syyrian rajaa, oli matkalla odotettavissa näkyvän pakolaisleirejä. Ja niinhän siellä näkyikin. Azraqin pakolaisleiri on uusi ja se on vasta tänä keväänä avattu vastaanottamaan Syyrian pakolaisia. Alue on suunniteltu asuttavan jopa 130 000 pakolaista (lähde). Maantieltä suuri valkoinen leiri aavikon keskellä näytti tältä:
Pakolaisten hätä ja avuntarve tuntuvat Jordaniassa paljon konkreettisimmilta kuin koti-Suomessa. Tämän vuoksi onkin välillä vaikeaa ymmärtää kotimaassani ilmenevää pakolaisvastaisuutta, vaikka kyse on hyvin pienestä määrästä apua tarvia ihmisiä. Kyse on vanhuksista ja lapsista, joilla ei ole mitään, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotoaan, menettäneet läheisiään ja nähneet pahuutta sekä vääryyttä. Mutta toisaalta on ymmärrettävää, että asia tuntuu Suomesta katsottuna etäiseltä, eikä sitä koeta omaksi huoleksi. Tietenkin on pakolaistenkin etu, että he saisivat olla mahdollisimman lähellä omaa kulttuuriaan ja omaa kieltään, mutta Jordaniankin pakolaismäärä on niin suuri, ettei valtio yksinkertaisesti voi enää kauaa vastaanottamaan lisää ihmisiä rajan toiselta puolen.
Mutta tarkoitukseni ei ollut "paasata" pakolaisista, vaan kertoa Azraqin "ihmeellisestä" vesimaasta. Kosteikolle, joka on nykyään luonnonsuojelusalue, ei ollut ihan yksinkertaista löytää. Kyltti osoitti mihin kääntyä, mutta olin vähän epäluuloinen sijainnin suhteen. Talojen välistä pientä tietä ajettuani alkoi näkymään vihreämpää, joten oikeaan suuntaan olin menossa.
Azraqin luonnonsuojelualueelle on tehty reilun kilometrin mittainen reitti, jota pitkin voi kulkea ja tutustua alueeseen. Polulla on kylttejä, jotka kertovat kosteikon tarinan, sen historiaa ja muutoksia. On uskomatonta, että vain 20 vuotta sitten paikka oli vielä veden peitossa (ks. yllä oleva kuva).
Vettä pumpataan nykyään toiseen suuntaan, eli Ammanista Azraqiin, yrittäen pitää jäljellä olevan vesialueen biojärjestelmää yllä. Vaikka vettä pumpataan vuosittain suuret määrät, on se enää vain 10% alkuperäisestä koostaan. Tietenkin luonto ja eläimistö ovat kärsineet lähteen kuivumisesta, ja vain harvat muuttolinnut pysähtyvät pienelle, keinotekoiselle vesialueelle.
Azraqin vesimaa oli todella mielenkiintoinen paikka, mutta samalla tuntui surulliselta nähdä miten pysyvää ja peruutamatonta tuhoa alueella on saatu aikaan. Päivän toinen kohde oli Azraqin linna. Ehdin portille juuri sulkemisaikaan, mutta linnan opas lupasi lyhyen kierroksen 10 JOD hintaan. Kerta tänne asti olin tullut, otin nopean kierroksen linnan raunioilla ja kuuntelin pikana taranioita Azraqin linnan historiasta. Sanoin hauskalle oppaalle heipat ja suuntasin Ammania kohti.
Ajoin takaisin Ammaniin eri reittiä kun mennessä. Tällä reitillä piti kartan mukaan olla kaksi aavikkolinnaan. Toiselle aavikkolinnalle oli tainnut käydä kuten elokuvissa, joissa uupunut vaeltaja päätyy keskellä kuivaa aavikkoa linnan pitoihin, mutta aamulla kaikki koreus on hävinnyt ja kaveri on jälleen keskellä kuumaa erämaata. Toista linnaa ei siis matkalla näkynyt. Pienen "linnan" havaitsin tieltä asti ja poikkesin myös katsomassa sitä lähempää.
Tämä pieni kivipalatsi ei ollut oikea linna, kuten Azraqin linna. Se oli kuitenkin kiva piriste keskellä aavikkoa. Sisällä "linnassa" oli koristeelliset maalaukset, jotka ovat aika epätyypillisiä aribiarkkitehtuurissa. Paikan historia jäi minulle vielä auki, mutta pitää jatkaa googlettamista, niin eiköhän tällekin rakennukselle löydy oma tarinansa.
Illalla olin Ammanissa jo enne pimeän saapumista, joten hyvin tuollaisen lenkin ehtii heittämään yhdessä iltapäivässä. Olen oikeastaan aika yllättynyt miten paljon Jordaniassa on nähtävää. Paljon on varmasti vielä näkemisen ja kokemisen arvoisia paikkoja, mutta toisaalta nyt kesän saavuttua automatkailun päihittää auringosta nauttiminen. Ja olenhan minä viime syksyn ja talven aikana Jordaanian eri kolkkia ehtinytkin koluamaan ihan kiitettävästi!
Toinen juttu on, että odotan innolla Suomenvierailta saapuvaksi tässä toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa. Heidän kanssaan tulee varmasti ainakin vähän reissattua lisää. Tosi kivaa, että kaveritkin näkevät näitä paikkoja, joista olen blogissanikin kertonut. Tein heille myös pienen listan nähtävyyksistä ja paikoista, sekä annoin joitain vinkkejä Jordaniaan matkustamisesta. Voisin sen listan täälläkin joissan muodossa jakaa.
Mutta nyt hyvää yötä!
